Main Content

JÄRJEN ÄÄNI

Vaaleissa on kyse vaikuttamisesta. Ne jotka pääsevät valtaan, päättävät miten Suomea kehitetään. Me haluamme vaikuttaa perhepolitiikkaan, sosiaaliturvaan ja syrjäseutujen elinvoimaisuuteen. Haluamme kehittää Pohjois-Karjalaa.

Katso

01

Järjen ääni

Suomea on johdettu ajatuksella, että vaikeat päätökset voi jättää myöhemmäksi ja velkaa voi ottaa loputtomiin. Silti palvelut eivät ole parantuneet ja arjen menot sen kun kasvavat. Ideologisia hankkeita on ajettu perusasioiden kustannuksella.

LUE LISÄÄ 

02

SOTE PALVELUT

Terveydenhuolto on ajautunut entistä pahempaan kriisiin. Sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuudistuksessa rahoitusta ei hoidettu kuntoon ja uudistus toteutettiin hallinto edellä

LUE LISÄÄ

03

Aluepolitiikkaan järkeä

Hyvällä aluepolitiikalla pidetään Suomi elinvoimaisena ja kehittyvänä. Päätöksenteossa on pystyttävä huomioimaan alueelliset erityispiirteet. Haluamme torjua alueiden eriarvoistumista pitämällä koko maan mukana.

LUE LISÄÄ

Äänestä Suomeen suunnanmuutos!

Kuluneen vaalikauden aikana Suomen suunta on käynyt huolestuttavaksi. Me kristillisdemokraatit kannamme huolta hyvinvointipalveluiden tulevaisuudesta. Suomi velkaantuu ennätystahtiin, mutta siitä ei tunnu olevan lääkkeeksi kasvavaan pahoinvointiin ja työssä uupumiseen. Tilanne on kestämätön niin hoitajien kuin hoidettavien osalta. On kyettävä tekemään arvovalinta siinä, toteutetaanko politiikalla omia intohimoja vai panostetaanko perusasioihin.

ÄÄNESTÄ.

  • Kulttuuria ja agrikulttuuria
    Matti Turunen
  • Elinvoimaa  on ylläpidettävä maaseudulla.
    Maija Silvennoinen, Liperi
  • Suomalaisten kokonaisvaltainen henkinen, sosiaalinen ja fyysinen hyvinvointi
    Harri Koskela
  • Itä-Suomi on pidettävä vahvana.
    Osmo Kokko
  • Koko Suomessa pitää olla hyvä asua
    Ella Kärki, Nurmes
  • Ääni nuorelle merkitsee tulevaisuutta.
    Jasmin Pyöriäinen