Poliittiset teemat / Politiska teman
Poliittiset teemat: Laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, suomalaisten kokonaisvaltainen henkinen, sosiaalinen ja fyysinen hyvinvointi, kristilliset arvot ja kristillinen etiikka, positiivinen uskonnonvapaus, vanhempien ja perheiden tukeminen, kasvatuksen, koulutuksen ja tutkimuksen arvostaminen, suomen kielen aseman vahvistaminen tieteen kielenä, vastuullinen maahanmuutto, kulttuurin ja liikunnan merkitys hyvinvoinnissa, luonnon monimuotoisuus.
Esittely / presentation:
Olen tutkija ja teologian tohtori Joensuusta. Minulla on monipuolinen koulutus- ja työtausta. Ensimmäinen tutkintoni on lastentarhanopettajan tutkinto, myöhemmin olen opiskellut uskonnon-, filosofian ja psykologian opettajaksi sekä tehnyt/suorittanut tohtorin tutkinnon käytännöllisestä teologiasta. Tällä hetkellä teen väitöstutkimusta terveyspsykologian alalta uskonnollisuuden yhteydestä hyvinvointiin. Olen toiminut opetus- ja kasvatustehtävissä päiväkodissa, lastenkodissa, perusasteella, lukiossa ja yliopistossa. Yliopistossa olen toiminut myös projektitutkijana. Seurakuntatyötä olen tehnyt 10 vuotta evankelistana ja pastorina.
Minulla on laaja kansainvälinen kokemus. Olen asunut Israelissa, Kanadassa ja Hongkongissa. Luottamustehtävissä ja tieteellisissä konferensseissa olen vieraillut muun muassa Kolumbiassa, Pohjois-Koreassa, Uudessa Seelannissa ja Maltalla. Yhteensä olen käynyt yli 50 maassa.
Olen 63-vuotias ja perheeseeni kuuluu Hanna-vaimo, kaksi aikuista lasta ja yksi kuollut lapsi.
Vapaa-ajan harrastuksiani ovat pyöräily, hiihto, purjehdus, melonta, patikointi ja valokuvaus. Pärjään englannilla ja kohtalaisesti ruotsilla, ja osaan jonkin verran venäjää ja hepreaa.
Facebook-sivusi www-osoite: facebook.com/harri.koskela.963
Instagram URL tai käyttäjänimi: https://www.instagram.com/harri.koskela.963/
LinkedIn-profiilisi verkko-osoite: https://www.linkedin.com/in/harri-koskela-493ba391/?originalSubdomain=fi
Slogan: Koskela Joensuusta – kestäviä arvoja, tutkittua tietoa, parempaa hyvinvointia
.