Koti kuuluu jokaiselle
Perheiden hyvinvointi luo pohjan koko yhteiskunnan hyvinvoinnille. Perhe ja ystävät, läheiset ihmiset ympäril- lämme tuovat elämäämme turvaa ja merkityksellisyyttä. Lapsen suhde vanhempiinsa on elintärkeä ja vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Siksi vanhemmuutta ja koko perheen hyvinvointia on tuettava.
Hyvä perhepolitiikka on enemmän kuin lakisääteisten palveluiden tarjoamista. Se on panostamista työllisyyteen ja koulutukseen sekä perheiden valinnanvapauden ja yhteisöllisyyden edellytysten lisäämistä. Panostaminen lapsiin ja perheisiin on investointi tulevaisuuteen.
Tarvitsemme lapsimyönteistä ilmapiiriä ja pitkäjänteistä perheitä tukevaa politiikkaa. Suomessa syntyy yhä vähemmän lapsia, siksikin lapsiin ja perheisiin panostaminen on entistä tärkeämpää. Lapsiperheiden asemaa ja valin- nanvapautta vahvistavilla ratkaisuilla voidaan lisätä perheiden uskoa omaan selviytymiseen ja mahdollistaa lapsihaa- veiden toteuttaminen.
On järjetöntä laiminlyödä lasten ja perheiden hyvinvointi.
Lapsiperheiden on saatava arkeen tukea matalalla kynnyksellä lähipalveluina. Lapsiperheiden kotipalvelujen saatavuutta voidaan parantaa esimerkiksi palveluseteleillä. Neuvoloiden ja perhekeskusten resursseja monipuoliseen ja yksilölliseen tukeen on tarpeen lisätä vanhemmuuden ja perhe-elämän erilaisissa haasteissa. Tärkeää on, että perheet voivat muodostaa hyvän ja kestävän asiakassuhteen neuvolaan.
Perheiden toimeentuloa on parannettava. Liikkumisen, asumisen ja ruoan kustannusten nousu haastaa monien perheiden talouden. Sosiaaliturvauudistuksella on tavoiteltava lapsiperheköyhyyden ja ylisukupolvisen syrjäytymisen ehkäisyä. Kristillisdemokraatit ehdottavat lapsilisän sitomista indeksiin ja tasokorotusta, joka toisi välitöntä apua perheiden arkeen. Verotuksessa tulee ottaa käyttöön lapsivähennys. Opintotuen huoltajakorotus on muutettava lapsi- kohtaiseksi.
Työelämässä tarvitaan joustoja, jotka mahdollistavat työn ja perheen yhteensovittamisen. Lastenhoidosta päättää perhe ja yhteiskunnan on tuettava tasaveroisemmin erilaisia hoitoratkaisuja. Perheiden valinnanmahdollisuuksia on lisättävä kehittämällä kotihoidontuen joustavuutta ja ottamalla käyttöön ansiosidonnaisten vanhempainpäivärahojen jälkeen lapsikohtainen hoitoraha/palveluseteli, jota voi käyttää perheen valitsemaan hoitopalveluun. Perhe-etuuksia on kehitettävä kohti vakuutuspohjaista järjestelmää, johon yhteiskunta ja työmarkkinat osallistuvat, jotta kustannukset eivät jää valtaosin äidin työnantajalle.
On järjetöntä olettaa, etteivät perheet osaisi itse päättää omaan elämäntilanteeseen parasta ratkaisua lasten hoidolle.
Tuen tarpeessa olevien lasten ja nuorten on saatava nopeasti apua. Huonosti voivien lasten ja nuorten joukko voi yhä huonommin, ja koronapandemia on pahentanut tilannetta entisestään. Lapsen oikeuksien toteutumista on edistettävä johdonmukaisesti, ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten asemaa on parannettava. Paras tapa varmistaa lapsen hyvä arki on tukea perheiden kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Lapsiperheiden on saatava apua matalalla kynnyksellä ja varhaisella puuttumisella. Lastensuojelun asiakkaiden ja lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut, eikä voimakkaasti kasvaneeseen palvelutarpeeseen kyetä riittävästi vastaamaan. Tarvitaan enemmän ennaltaehkäisevää tukea ja apua oikea-aikaisena matalan kynnyksen peruspalveluna. Jo ensimmäiseen avunpyyntöön pitää pystyä vastaamaan viiveettä. Tarjolla on oltava monipuolisesti tukea: kotipalvelua, perhetyötä, vanhemmuuden tukea lapsen ja nuoren eri kasvuvaiheissa, tukea eroperheille, tukiperheitä ja -henkilöitä.
Vaikutukset lapsiin on huomioitava kaikessa päätöksenteossa. Lasten tarpeet tulevat paremmin esiin, kun valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien päätöksenteossa otetaan käyttöön lapsivaikutusten arviointi kaikessa lapsia koskevassa päätöksenteossa ja siirrytään lapsibudjetointiin. Ylisukupolviseen huono-osaisuuteen on puututtava. Lapsiperheiden erityistarpeet on huomioitava asuntopolitiikassa ja ympäristösuunnittelussa.
Yksinelävät on otettava huomioon julkisten palveluiden suunnittelussa. Yksinasuvat ovat usein muita heikom- massa taloudellisessa asemassa: heillä asumiskustannukset ovat keskimäärin henkeä kohden perheellisiä korkeammat, ja lisäksi yksinasuvien työllisyysaste on selkeästi alhaisempi
